Vuodet 2011-2012 oli yhdistyksen ensimmäinen toimintakausi. Avaintaito Osuuskunta Suomi perustettiin 30.9.2011. Perustajajäseniä oli 7, Hanna Leiponen-Syyrakki, Matti Syyrakki, Elina Leiponen, Marja Leiponen, Marko Taipale, Leila Ainasoja ja Sara Syyrakki. Heinäkuussa 2012 osuuskunnan jäseneksi liittyi Kaijaleena Runsten. Osuuskunnan toiminta käynnistettiin syksyllä 2011. Vuoden 2012 toiminta oli osalla jäsenistä aktiivista, osalla tulevan toiminnan suunnittelua. Osuuskunnan hallitukseen valittiin perustamiskokouksessa Marko Taipale, Elina Leiponen, Leila Ainasoja ja Hanna Leiponen-Syyrakki. Leila Ainasojan pyydettyä eroa osuuskunnan hallituksesta, osuuskunnan hallitukseen valittiin Sara Syyrakki. Osuuskunnan puheenjohtajana toimi Hanna Leiponen-Syyrakki. Osuuskunnan hallitus kokoontui toimintakauden 2011-2012 aikana 3 kertaa. Lisäksi pidettiin yksi osuuskunnan ylimääräinen kokous. Yhdistyksen ensimmäinen sääntömääräinen tilinpäätöskokous pidetään kesäkuun 2013 loppuun mennessä. Avaintaito Osuuskunnan osuusmaksu on 200 €, joka maksetaan osuuskuntaan liittyessä. Lisäksi jäsenet maksavat tietyn %-osuuden tuomastaan liikevaihdosta 50 euron vuosittaisen perusmaksun lisäksi, millä katetaan jäsenten osuuskunnalta saamien palveluiden kustannukset.
Avaintaito on työosuuskunta jonka jäsenet ovat eri alojen ammattilaisia. Avaintaidosta saat asiantuntevat palvelut usealla sektorilla. Avaintaitolaiset voivat toimia joko itsenäisesti tai yhteistyössä toistensa kanssa. Heidät tavoitat Pirkanmaalta, Hämeestä ja Uudeltamaalta.